Opiskelijan oma purjehdusseura
 
Kipparikokouskutsu

Kipparikokouskutsu

Moi!

Tervetuloa Teekkaripurjehtijoiden sääntömääräiseen kipparikokoukseen keskiviikkona 21.5.2013 klo 1800. Kokouspaikka on Otaniemessä Aalto-yliopiston Sähkötekniikan talossa (Otakaari 7, Espoo), salissa 432 eli samassa kuin Rannikkokurssin luennot. Kokouksen esityslista löytyy viestin lopusta.

Kipparikokouksessa jaetaan ensi kesän purjehdusvuorot Tripin veneenvaraussääntöjen mukaisesti ja kaikkien varaajien on hyvä tutustua niihin jo etukäteen. Tässä linkki sääntöihin. Keskeisimpiä sääntöjä ovat, että varausoikeuteen liittoumalta vaaditaan vähintään 20 työtuntia ja ensimmäiselle varauskierrokselle pääsevät yli 50 tuntia keränneet. Yhdellä kierroksella saa varata joko korkeintaan 5 päivän yhtenäisen varauksen tai 3 erillistä päivää ja viikonloppua ei saa rikkoa eli pe-su pitää varata kerralla. Pitkälle purjehdukselle osallistuvat eivät osallistu toiselle varauskierrokselle. Jollet pääse itse paikalle ja haluat varata, huolehdi että joku muu edustaa sinua / liittoumaasi ja varaa teidän puolesta.

Ennen kipparikokousta klo 1730 järjestetään pitkän purjehduksen kokous, jossa päätetään pitkän purjehduksen legeistä, kippareista ja vaihtopaikoista. Pitkä purjehdus on TripTonicilla purjehdittava viikon mittaisiin legeihin jaettu pidempi purjehdus, joka ajoittuu noin heinä-elokuulle. Pitkälle purjehdukselle osallistuvien tai heidän edustajiensa tulee olla paikalla pitkän purjehduksen kokouksessa. Pitkää on jo suunniteltu kippari-listalla ja kippareiden suunnittelukokous pidetty. Alustavat raamit on siis olemassa – jos haluat mukaan niin muutostoiveet asap allekirjoittaneelle. Huomatkaa että jokaisella pitkälle osallistuvalla liittoumalla tulee olla pitkän purjehduksen ajan kaksi kipparia, joista toisen tulee olla kapteeni.

Alustavat kerhon varaukset ovat nähtävillä kalenterissa, jota päivitetään sitämukaa kun suunnittelu etenee. Alustavat varauspäivien määrät sekä varausjärjestys ilmoitetaan jäsenlistalla ennen kokousta ja lopulliset kokouksen alussa. Muistattehan tuntilistojen palautuksen 10.5. mennessä osoitteeseen teekkaripurjehtijat(a)gmail.com.

Kipparikokoukseen klo 1800 ovat lämpimästi tervetulleita kaikki jäsenet, ja erityisesti uusien kippareiden toivotaan saapuvan paikalle! Tulkaa ajoissa paikalle niin ehditään saada kokous läpi ennen klo 20.

*KOKOUSKUTSU*

TEEKKARIPURJEHTIJAT RY:N KIPPARIKOKOUS
Aika: KESKIVIIKKO 21.5.2013 KLO 18:00
Paikka: Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan osasto, Otakaari 7, sali 432, Otaniemi

ESITYSLISTA

1. KOKOUKSEN AVAUS
2. KOKOUKSEN JÄRJESTYMINEN
3. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
4. KOMMODORIN KATSAUS
5. PURJEHDUSKAUDEN TAPAHTUMAT
6. UUSIEN KIPPAREIDEN ESITTELY
7. VENEIDEN KÄYTTÖ JA KIPPARIKIRJE
8. VARAUSKÄYTÄNTÖ
9. VENEVARAUKSET
10. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Terveisin,
Ville Valtonen
Kommodori 2014 | Teekkaripurjehtijat ry
_______________________________________________
Trip-jas mailing list Trip-jas@list.ayy.fi